Sebateam in English Sebateamin kotisivut Suomeksi  
NaviLeft Tuoreimmat uutisemme Sebastian Lindholm Emil Lindholm Axel Lindholm Kilpailukalustomme Parhaimmat rallikuvamme TV-tuotantoamme Elämykselliset asiakastilaisuutemme Kumppaneitamme Ota yhteyttä ja kannusta meitä NaviRight
TableTop
 
Tuoreimmat uutisemme
 
4.7.2017 - Emil Lindholm päätti Puolan MM-rallin JWRC pohja-aikaan - Tasaiset suoritukset ja pohja-aika tyydyttivät

Highslide JS
 
Highslide JS
 
Highslide JS
 
Highslide JS
Kesäkuussa Autourheilun Kansallisen Keskusliiton (AKK) ns. Tulevaisuuden Tähti -palkinnon Suomen MM-ralliin voittanut inkoolainen Emil Lindholm, 20, ajoi, toisen kilpailupäivän ulosajosta huolimatta, vahvan ensimmäisen MM-rallinsa Ford Fiesta R2T autolla ja sijoittui lopulta luokkansa kahdeksanneksi. MM-sarjan ns. superrallisäännön turvin kolmantena kilpailupäivänä jatkanut nuorukainen ja kartanlukija Tomi Tuominen saavuttivat junioreiden MM-sarjalaisten pohja-ajan kilpailun viimeisenä ajetulle 18,68 kilometrin mittaiselle ns. Power Stagelle. Samalla hän paketoi kilpailun ajamalla viimeiselle neljälle pikataipaleelle junioreiden MM-sarjanlaisten kolmen nopeimman joukkoon.

Puolan MM-rallin avauspäivän jälkeen kolmantena ja toisena kilpailupäivänä ennen ulosajoaan toisena ollut Lindholm oli lopulta tyytyväinen ajamaansa pohja-aikaan sekä saamaansa kokemukseen erittäin vetisistä ja kuraisista erikoiskokeista, jotka muokkasivat nopeuskilpailun selvitymiskilpailuksi.

- En ole tällaisissa urissa ajanut koskaan. Kun erikoiskokeita yritti kävellä niin koko ajan piti katsoa eteen ettei astu jalalla isojen kivien päälle ja nyrjäytä nilkkaansa. Koko ralli oli täyttä selvitymistä, koska tiet olivat täysin rapakunnossa, Lindholm kertoo.

- Toisen päivän ulosajo oli täysin oma vika. Se oli sellainen vasen-oikea -mutkayhdistelmässä, jossa oli todella syvät urat. Jarrutin hieman liian myöhään, auto pomppasi urasta kahdelle pyörälle ja kun käänsi ohjauksella vastaan niin tie loppui kesken ja ajoimme päin puuta. Osuma ei ollut järin kova, mutta sen seurauksena etulokari ja -valo sekä jäähdytin rikkoutuivat, joten kisa oli jätettävä kesken. Nyt vain luin tietä väärin ja se oli sitten siinä, Lindholm myönsi.

M-Sport parsi auton yötauolla ajokuntoiseksi ja Lindholm kiitti ajamalla viimeisellä neljällä erikoiskokeella kolmen junioreiden MM-sarjalaisten joukkoon ja päätti kilpailun makoisaan pohja-aikaan.

- Tulihan se pohja-aikakin, koska sitä yritettiin melkein koko kisa. Nyt olen lähes koko MM-rallin ajanut kuljettaja ja sen myötä kokemus oli erittäin opettavainen Suomen MM-rallia ajatellen, Lindholm kertoo.

- Puolan MM-rallin olosuhteet olivat poikkeuksellisen kehnot. En ole ikinä ajanut niin syvissä urissa kuin täällä. Viimeiselläkin pätkällä auto nousi urista yllättäen kahdelle pyörälle. Oppia tuli paljon ja etenkin näistä kehnoista ajo-olosuhteista, jotka vaativat omat ajotekniset juttunsa, nuorukainen jatkaa.

Tulevaisuuden tähti 2017 -kilpailun voittajana Lindholm osallistuu seuraavaksi Suomen MM-ralliin vastaavalla JWRC-luokan Ford Fiestalla.

- Ford on erilainen auto ajaa kuin SM-rallissa käyttämäni Peugeot. Fordin ahdettu moottori ei vastaa kaasuun yhtä herkästi kuin Peugeot. Opin rallin aikana autostani koko ajan lisää. Esimerkiksi viimeinen pätkä tuli meiltä jo todella nätisti. Tätä autoa pitää ajaa vain niin että vauhti ei pääse putoamaan turhiin luistoihin missään vaiheessa. Kun saat pidettyä auton suorassa niin hyvä tulee, Lindholm toteaa.

Ennen Suomen MM-rallia Lindholm aikoo osallistua testimielessä kahden viikon kuluttua ajettavaan kotimaiseen AutoGlym -ralliin.

- Se tärkeä testi ennen Suomen MM-rallia, joten olemme siellä mukana. Haluankin kiittää kaikkia mukaan lähteneitä tukijoitani. Oli tärkeätä saada tämä kokemus alle. Iso kiitos kaikille, Lindholm kiitteli.

Lopputulokset; Puolan MM-ralli JWRC:
1. Nil Solands Baldo - Miquel Ibanez Sotos (ESP), Ford Fiesta, 3:17;47,0
2. Dennis Rådström - Johan Johansson (SWE), Ford Fiesta, +15,4sek
3. Nicolas Ciamin - Thibault De la Haye (FRA), Ford Fiesta, +2;41,8sek
---
8. Emil Lindholm - Tomi Tuominen (FIN), Ford Fiesta, +28;43,4sek
 
     
 
Sebateamin kotisivut on toteuttanut MediaGuru Jack Bacon - www.mediaguru.fi